Kunnialla loppuun

Tälläistäkin löytyi vanhoista jemmoista. Vanha kunnon Bettan nuoruusvuosina säihkyvänä ja matchavassa huulipunassa. Vähän pitempi karriääri kuin monella kansallisella juopolla joita Suomessa tunnutaan vielä ihailtavan edelleen. Ei tule mieleen yhtään naispuolista viihdyttäjää joka olisi pysynyt suosiossa ja saanut glorian ränsistyneenä ja alkoholisoituneena. Kuvaavaa että erästä edesmennyttä kansansuosikkia kuvailtiin seuraavasti lehtikirjoituksessa; hänen asunnossaan oli yksi huone täynnä tyhjiä viinapulloja, toinen likaisia alusvaatteita, hän oli boheemi! En nyt ole aivan varma että boheemi on parhaiten sopiva termi tähän mutta tiedä häntä.

Jätä kommentti